2011
Helmikuu
10.2. Keskustelin aamullä Säteen kanssa toissapäiväisestä Hapen yhteisestä iltapäivästä: emme tainneet päästä yhteisymmärrykseen siitä, tarvitseeko työssä vetää jotain roolia (tai ehkä pääsimme siihen yhteisymmärrykseen, että joidenkin olisi hyvä opetella edes työssä humaanin käyttäytymisen roolimalleja).
No meidän täytyy jatkaa tätä keskustelua. Minä ajattelen nyt, että jos minun ei tarvitse vetää mitään roolia työssäni, niin mistä sitten stressaisin.
Sitten tekstiä, mikä sopii hyvin Myötätuuli -käsitteeseen
Kirjoitin tuossa aikaisemmin työssä virtaamisesta (oppimisessa myös): tässä jatkoa suoraan Jari Hakasen: Työn imun arviontimenetelmä -kirjan esipuheesta (ladattavissa netistä?) hieman lisää toisenlaista näkökulmaa työelämään.
Työn imua ja sen lähikäsitteitä, esimerkiksi työn voimavaroja, koskevat tutkimukset ovat nostaneet näkyville työelämän ja työhyvinvoinnin myönteiset mahdollisuudet. Tällä hetkellä työn imua sivuavaa tai siihen keskittyvää suomalaista tutkimusta tehdään Työterveyslaitoksella, Jyväskylän ja Tampereen yliopistoissa, Teknillisessä korkeakoulussa sekä Helsingin yliopistossa. Positiivinen työn psykologia tarvitsee tutkimuskohteekseen sellaisia käsitteitä ja ilmiöitä, joita voidaan mitata ja kehittää, ja joita vahvistamalla voidaan parantaa työssä suoriutumista tämän päivän työpaikoilla (Luthans, 2002).
Työn imu on juuri tällainen luotettavasti arvioitavissa oleva käsite ja ilmiö.
Toki aiemminkin työhyvinvointia on lähestytty positiivisista lähtökohdista positiivisin käsittein. Esimerkiksi Juha Varila (Varila & Viholainen, 2000; Varila & Lehtosaari, 2001) on jäsentänyt ja tutkinut laadullisesti työn ilon käsitettä. Juha Siitonen (1999) puolestaan on tuonut suomalaiseen tutkimukseen ja keskusteluun voimaantumisen käsitteen ja kehittänyt sitä koskevaa teoriaa. Sittemmin muitakin innostavia, kokonaisvaltaiseen viitekehykseen perustuvia käsitteitä on kehitetty, kuten Jorma Mäkitalon (2004) esittelemä työssä onnistumiseen kytkeytyvä kohdehyvinvoinnin käsite sekä Raimo P. Hämäläisen ja Esa Saarisen (esim. 2006) systeemiajattelusta liikkeelle lähtevä systeemiälyn käsite.
Niin pitkään kuin työhyvinvointia ja -terveyttä on käsitteellistetty ja tutkittu, on päähuomion kohteena ollut ennen kaikkea hyvinvoinnin ja terveyden kääntöpuoli: stressioireet, työuupumus, unihäiriöt, sairauspoissaolot ja sairastavuus eli työpahoinvoinnin ilmenemismuodot. Hyvän työn ja työn voimavarojen asemesta on tutkittu työn riskitekijöitä ja epäkohtia. Ongelmapainotteisuuden pulmana on ollut lähestymistavan yksipuolisuus: ongelmia tutkimalla löydämme vain ongelmia tai niiden puuttumista. Usein tutkimus on muodostunut reagoivaksi. Sen sijaan, että edistettäisiin jotain toivottua hyvää, kartoitetaan jo syntyneitä riskejä ja epäkohtia. Perinteisesti onkin ollut vain vähän analyyttisia, tutkimuksellisia käsitteitä, joiden avulla olisi ollut mahdollista edes periaatteessa ymmärtää, arvioida ja mitata työssä koettua innostusta eli mielihyvän täyttämää virittyneisyyttä. Arkikielessä on kyllä vanhastaan puhuttu ammattiylpeydestä ja esimerkiksi työn ilosta, mutta empiirinen tutkimus on harvemmin jäsentänyt näitä kokemuksia.
Tilanne on viime vuosina muuttunut nopeasti, ja erityisesti työn imusta ("work engagement") on tullut keskeinen aidon työhyvinvoinnin käsite. Ensimmäiset työn imua koskevat kansainväliset tutkimukset ilmestyivät vuonna 2002 (Schaufeli, Salanova, González-Roma & Bakker, 2002a; Schaufeli, Martinez, Marques Pinto, Salanova & Bakker, 2002b) ja samana vuonna ilmestyivät myös ensimmäiset suomalaiset työn imu -tutkimukset (Hakanen, 2002ab)
Työorganisaatiot, eri ammattiryhmät ja tiedotusvälineet ovat olleet hyvin kiinnostuneita työn imusta ja työn myönteisistä mahdollisuuksista tilanteessa, jossa keskittyminen ongelmiin ja uhkiin ei enää voi tuottaa kestäviä ratkaisuja. Työn imua ja positiivista työn psykologiaa tarvitaan tasapainottamaan ja monipuolistamaan käsityksiämme työhyvinvoinnista. Tarvitaan keinoja, joilla voidaan edistää työntekijöiden ja organisaatioiden hyvinvointia ja menestystä vaativammaksi ja epävarmemmaksi käyvässä työelämässä.
[Oma kommenttini näihin "epävarmuuksiin" on, että hehheh, minä osaan puutarhanhoitoa = osata tehdä konkreetteja asioita elämässään...]
21.2.
Biologiset rytmit ovat aika formaalisia, eli ne on vain osattava ottaa huomioon oppimisessa ja muutenkin elämässään, jotta voi vähentää turhaa itseaiheutettua rasittuneisuutta:
Jos haluat oppia illalla, ota päiväunet (Aamulehti 22.02.10)
Päiväunet eivät ole laiskuutta, vaan ne parantavat oppimista. Tiedelehti kertoo, että tunnin nokoset voivat dramaattisesti palauttaa ja parantaa aivojen suorituskykyä. Tähän lopputulokseen päädytään Kalifornian yliopistossa Berkeleyssä tehdyssä tutkimuksessa, jota esiteltiin Yhdysvaltain tiedeviikolla San Diegossa. Tutkimuksessa 39 tervettä koehenkilöä jaettiin torkkuja ottavaan ja yhtäjaksoisesti valvovaan ryhmään. Keskipäivällä kaikki tekivät vaikeita tehtäviä, joiden tarkoitus oli kuormittaa hippokampusta. Se on aivojen osa, joka auttaa panemaan asioita mieleen. Molemmat ryhmät selviytyivät yhtä hyvin. Kello 14 torkkuryhmä lepäsi 90 minuuttia. Toinen ryhmä valvoi.
Illalla kello 18 kaikki tekivät uudet tehtävät. Valvojat olivat merkittävästi huonompia kuin torkkujat, jotka jopa paransivat oppimiskykyään. Minulla itsellä on tietoa muista tutkimuksista, että jo 15-20 minutin torkku tai rentoutus ajaa saman asian. Wikipedian mukaan jopa 6 minuutin torkut tehostavat oppimista. "Näyttää siltä, että unen alkuhetki käynnistää aivoissa muistijälkien vahvistumisen, eikä prosessi häiriinny, vaikka uni keskeytyisi." Many people have a temporary drop in alertness in the early afternoon, commonly known as the "post-lunch dip." While a large meal can make a person feel sleepy, the post-lunch dip is mostly an effect of the biological clock . Ilmiö on siis todellinen riippumatta edeltävästä lounaasta ja ilmenee ihmisillä vaikka he eivät olisi
tietoisia kellonajasta. Esimerkiksi liikenneonnettomuuksia sattuu enemmän tänä ajankohtana.
Helmikuu
10.2. Keskustelin aamullä Säteen kanssa toissapäiväisestä Hapen yhteisestä iltapäivästä: emme tainneet päästä yhteisymmärrykseen siitä, tarvitseeko työssä vetää jotain roolia (tai ehkä pääsimme siihen yhteisymmärrykseen, että joidenkin olisi hyvä opetella edes työssä humaanin käyttäytymisen roolimalleja).
No meidän täytyy jatkaa tätä keskustelua. Minä ajattelen nyt, että jos minun ei tarvitse vetää mitään roolia työssäni, niin mistä sitten stressaisin.
Sitten tekstiä, mikä sopii hyvin Myötätuuli -käsitteeseen
Kirjoitin tuossa aikaisemmin työssä virtaamisesta (oppimisessa myös): tässä jatkoa suoraan Jari Hakasen: Työn imun arviontimenetelmä -kirjan esipuheesta (ladattavissa netistä?) hieman lisää toisenlaista näkökulmaa työelämään.
Työn imua ja sen lähikäsitteitä, esimerkiksi työn voimavaroja, koskevat tutkimukset ovat nostaneet näkyville työelämän ja työhyvinvoinnin myönteiset mahdollisuudet. Tällä hetkellä työn imua sivuavaa tai siihen keskittyvää suomalaista tutkimusta tehdään Työterveyslaitoksella, Jyväskylän ja Tampereen yliopistoissa, Teknillisessä korkeakoulussa sekä Helsingin yliopistossa. Positiivinen työn psykologia tarvitsee tutkimuskohteekseen sellaisia käsitteitä ja ilmiöitä, joita voidaan mitata ja kehittää, ja joita vahvistamalla voidaan parantaa työssä suoriutumista tämän päivän työpaikoilla (Luthans, 2002).
Työn imu on juuri tällainen luotettavasti arvioitavissa oleva käsite ja ilmiö.
Toki aiemminkin työhyvinvointia on lähestytty positiivisista lähtökohdista positiivisin käsittein. Esimerkiksi Juha Varila (Varila & Viholainen, 2000; Varila & Lehtosaari, 2001) on jäsentänyt ja tutkinut laadullisesti työn ilon käsitettä. Juha Siitonen (1999) puolestaan on tuonut suomalaiseen tutkimukseen ja keskusteluun voimaantumisen käsitteen ja kehittänyt sitä koskevaa teoriaa. Sittemmin muitakin innostavia, kokonaisvaltaiseen viitekehykseen perustuvia käsitteitä on kehitetty, kuten Jorma Mäkitalon (2004) esittelemä työssä onnistumiseen kytkeytyvä kohdehyvinvoinnin käsite sekä Raimo P. Hämäläisen ja Esa Saarisen (esim. 2006) systeemiajattelusta liikkeelle lähtevä systeemiälyn käsite.
Niin pitkään kuin työhyvinvointia ja -terveyttä on käsitteellistetty ja tutkittu, on päähuomion kohteena ollut ennen kaikkea hyvinvoinnin ja terveyden kääntöpuoli: stressioireet, työuupumus, unihäiriöt, sairauspoissaolot ja sairastavuus eli työpahoinvoinnin ilmenemismuodot. Hyvän työn ja työn voimavarojen asemesta on tutkittu työn riskitekijöitä ja epäkohtia. Ongelmapainotteisuuden pulmana on ollut lähestymistavan yksipuolisuus: ongelmia tutkimalla löydämme vain ongelmia tai niiden puuttumista. Usein tutkimus on muodostunut reagoivaksi. Sen sijaan, että edistettäisiin jotain toivottua hyvää, kartoitetaan jo syntyneitä riskejä ja epäkohtia. Perinteisesti onkin ollut vain vähän analyyttisia, tutkimuksellisia käsitteitä, joiden avulla olisi ollut mahdollista edes periaatteessa ymmärtää, arvioida ja mitata työssä koettua innostusta eli mielihyvän täyttämää virittyneisyyttä. Arkikielessä on kyllä vanhastaan puhuttu ammattiylpeydestä ja esimerkiksi työn ilosta, mutta empiirinen tutkimus on harvemmin jäsentänyt näitä kokemuksia.
Tilanne on viime vuosina muuttunut nopeasti, ja erityisesti työn imusta ("work engagement") on tullut keskeinen aidon työhyvinvoinnin käsite. Ensimmäiset työn imua koskevat kansainväliset tutkimukset ilmestyivät vuonna 2002 (Schaufeli, Salanova, González-Roma & Bakker, 2002a; Schaufeli, Martinez, Marques Pinto, Salanova & Bakker, 2002b) ja samana vuonna ilmestyivät myös ensimmäiset suomalaiset työn imu -tutkimukset (Hakanen, 2002ab)
Työorganisaatiot, eri ammattiryhmät ja tiedotusvälineet ovat olleet hyvin kiinnostuneita työn imusta ja työn myönteisistä mahdollisuuksista tilanteessa, jossa keskittyminen ongelmiin ja uhkiin ei enää voi tuottaa kestäviä ratkaisuja. Työn imua ja positiivista työn psykologiaa tarvitaan tasapainottamaan ja monipuolistamaan käsityksiämme työhyvinvoinnista. Tarvitaan keinoja, joilla voidaan edistää työntekijöiden ja organisaatioiden hyvinvointia ja menestystä vaativammaksi ja epävarmemmaksi käyvässä työelämässä.
[Oma kommenttini näihin "epävarmuuksiin" on, että hehheh, minä osaan puutarhanhoitoa = osata tehdä konkreetteja asioita elämässään...]
21.2.
Biologiset rytmit ovat aika formaalisia, eli ne on vain osattava ottaa huomioon oppimisessa ja muutenkin elämässään, jotta voi vähentää turhaa itseaiheutettua rasittuneisuutta:
Jos haluat oppia illalla, ota päiväunet (Aamulehti 22.02.10)
Päiväunet eivät ole laiskuutta, vaan ne parantavat oppimista. Tiedelehti kertoo, että tunnin nokoset voivat dramaattisesti palauttaa ja parantaa aivojen suorituskykyä. Tähän lopputulokseen päädytään Kalifornian yliopistossa Berkeleyssä tehdyssä tutkimuksessa, jota esiteltiin Yhdysvaltain tiedeviikolla San Diegossa. Tutkimuksessa 39 tervettä koehenkilöä jaettiin torkkuja ottavaan ja yhtäjaksoisesti valvovaan ryhmään. Keskipäivällä kaikki tekivät vaikeita tehtäviä, joiden tarkoitus oli kuormittaa hippokampusta. Se on aivojen osa, joka auttaa panemaan asioita mieleen. Molemmat ryhmät selviytyivät yhtä hyvin. Kello 14 torkkuryhmä lepäsi 90 minuuttia. Toinen ryhmä valvoi.
Illalla kello 18 kaikki tekivät uudet tehtävät. Valvojat olivat merkittävästi huonompia kuin torkkujat, jotka jopa paransivat oppimiskykyään. Minulla itsellä on tietoa muista tutkimuksista, että jo 15-20 minutin torkku tai rentoutus ajaa saman asian. Wikipedian mukaan jopa 6 minuutin torkut tehostavat oppimista. "Näyttää siltä, että unen alkuhetki käynnistää aivoissa muistijälkien vahvistumisen, eikä prosessi häiriinny, vaikka uni keskeytyisi." Many people have a temporary drop in alertness in the early afternoon, commonly known as the "post-lunch dip." While a large meal can make a person feel sleepy, the post-lunch dip is mostly an effect of the biological clock . Ilmiö on siis todellinen riippumatta edeltävästä lounaasta ja ilmenee ihmisillä vaikka he eivät olisi
tietoisia kellonajasta. Esimerkiksi liikenneonnettomuuksia sattuu enemmän tänä ajankohtana.
Kommentit
Lähetä kommentti